12/30/2009

Ja niin Joulu joutui....

....jo Pyhäsalmen ABC:lle.
'
Jos ei ole koskaan viettänyt jouluaattoa ABC:lla, niin täytyy kyllä myöntää, että en voi suositella. Pyhäsalmen ABC:ta voin siinä mielessä suositella, että siellä on erittäin ihana ja mukava henkilökunta.
'
Auto sanoi työsopimuksen irti (autohan on jo piirun verran 2-v vanha) hieman ennen Pyhäsalmen ABC:ta jouluaattona noin klo. 18:45. Ensin lähti luistonesto ja ABS:sit, sitten lähti lämmin ilma ja lasit jäätyi. Jotta tämä ei olisi ollut jo tarpeeksi haastavaa kuskille, siis minulle, seuraavaksi pimeni valot, radio lopetti laualamisen ja ohjaustehostin lensi tuhkana tuuleen. Aja siinä nyt sitten kivirekeä, jossa ei ole valoja. Onneksi päästiin ABC:n pihalle, pakkasta oli nimittäin -20 astetta. Siellä sitä sitten könötettiin nelisen tuntia ja odotettiin hinuria ja vuokra-autoa. Vuokra-autoksi saatiin kahvikupin kokoinen Suzukin maasturi. Sitä maasturi osiota me ei kyllä löydetty siitä autosta. Ja kyllä, kaikki kolme koiraa oli matkassa.
'
Takaisinhan meidän piti palata sunnuntaina, mutta ei se oikein onnistunut, koska auto oli Ylivieskassa ilman sähköjä. No, maanantai aamuna selvisi, että laturihan se on mennyt rikki ja laturi saadaan tiistai aamuksi ja auton pitäisi olla kunnossa klo 12 mennessä. Isi ja äiti lähti meitä kuskaamaan kohti Ylivieskaa klo 10 tiistai aamuna. Klo 11 otimme kiinni yhden kappaleen noutajia 86 tien varresta. Kaverina ollut spanieli yritti kaikensa, että olis jäänyt auton alle, mutta loppujen lopuksi pakeni metsään (ei siis antanut itseään kiinni). Siinä sitä sitten seistään tien poskessa tuhannen lumessa ja painitaan noutajan kanssa, koska se haluaa leikkiä. Poliisille soitto tuotti yhtä paljon tulosta kuin olisi soittanut joulupukille. Tässä vaiheessa Ylivieskan Opel huolto ilostutti meitä ja ilmoitti, että meidän laturi on päätynyt Kalajoelle, eikä Ylivieskaan. Kerrataan: seisomme tienposkessa vieraan koiran kanssa ja apua ei saada, auto on edelleen rikki ja autosta rikkoutunut osa on täysin väärässä kaupungissa -> hommahan ei tästä voi enää huonontua ?
'
No, onneksi ei huonontunut. Koiran omistaja oli lähtenyt etsimään koiraansa, joka oli siis lähtenyt riiulle naapurin spanielin kanssa ja tuli meitä vastaan. Noutaja päätyi onnellisesti omistajalleen ja toivottavasti itsetuhoinen spanielikin pääsi kotiin takaisin hengissä. Laturi saatiin samaan paikkaan kuin meidän rikkoutunut Opel ja me pääsimme jatkamaan matkaa kohti eteläsuomea klo 14:30.
'
Tänään matkaamme Tallinnaan. Riemulla odotan, että mitä tämä reissu tuo tullessaan.
'
Että näin.

12/22/2009

Joulu

"On villiä melskettä, helinää, heslkettä pienten tiukujen, on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten."

Iloista joulua :)

Toivottaa,

Rinsessat

12/03/2009

Mörrimöykky

"Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn pesä."

"Siellä on koti ja siellä on kolo, ja peikolla pehmoinen olo."


Ja sieltä löytyy vielä muuten ihan syötäviä puolukoita ja mustikoita ja variksenmarjoja....

11/26/2009

Meidän uusi koti

näyttää tältä:



Se on Tervakoskella ja muuttamaan päästään helmikuussa.
Ja joo, neilöitä on aika paljon, yli 300. Eli ei huolta, kyllä me mahdutaan :) Ja on, järvinäkymä on. Sekä oma venepaikka. Tosin vene kyllä vielä uupuu.

11/16/2009

Sunnuntain metsäretki

"Jos metsään haluat mennä nyt,
sä takuulla yllätyt.
Jos metsään haluat mennä nyt,
näät sammalet myllätyt.
Kas pienet karhut vekkulit on
nyt käyneet suureen joukkiohon.
On päivä teddykarhujen villin retken."

Ja kuten kuvista voi ehkä huomata, meidän Pörri voi ihanasti :) Viikon päästä on vielä yksi lääkäri käynti, mutta näyttäisi, että silmä tulee niin hyvin kuntoon kuin vain se voi tulla 12-vuotiaalla.

11/04/2009

Pörri

Pörrin silmä ei ollut parantunut. Niin kuin hieman pelkäsimmekin.
Silmä operoitiin uudelleen ja matkaan saatiin lisää antibiootteja ja kipulääkettä. Silmä näyttää tällä hetkellä paremmalta. Toivoa siis on. Viikon päästä mennään jälleen kontrolliin.
Ei kuvia vieläkään....

11/01/2009

Kyllä me täällä vielä ollaan...

...ihan oikeasti ollaan :)
Nykyisin vain Karkkilassa. Eli niinhän siinä kävi, että muuttopäivä tuli ja meni ja me emme ehtineet omaa uutta löytämään. Onneksi on appivanhemmat ja onneksi he majoittivat meidät :)
Jos göötti-likoilta kysytään, niin hehän jäisivät tänne vaikka iäksi. Niin kivaa on, kun on paljon hoitajia. Ja lenkittäjiä. Pörri ei ihan hirvittävän hyvin voi. Oikea silmä operoitiin viikko sitten ja tiistaina mennään tarkastukseen. Ei oikein hyvältä näytä. Mutta murehditaan sitten tarkastuksen jälkeen enemmän. Johon ei toivottavasti ole tarvetta....
Uusi kuvia ei just nyt ole, kun on tuota muuttopuuhaa riittänyt. Ja nyt riittää asunnonetsimispuuhaa. Mutta, kaivetaan se kamera jostakin niistä miljoonista laatikoista ja yritetään ikuistaa tällekin sykysä muuta kuva karvakuonoista.
Nyt saunomaa :)

10/01/2009

Harmaata, niin harmaata

Viime yö oli ensimmäinen pakkas yö. Ja kirkas yö olikin.

Meillä pitäisi pakata kimpsut, kampsut ja kumpparit kasaan ja muuttaa. Asunto siis meni, vähän niin kuin varkain. Nyt käännetään yhden miehen, yhden naisen ja kolmen koiran nenut kohti uutta. Tosin ei vielä tiedetä, että mikä se uusi on, mutta onhan tässä kuun loppuun asti aikaa etsiä..... Ei siis vielä paniikkia :)

Nämä kaksi on haudannut sotakirveen ja yhdistäneet sen yhdeksi isoksi. Kohteena, arvaatte varmaan, on pienimmäinen. Puoli vuotta sitten nämä kaksi hädintuskin mahtuivat samalle sängylle. Nyt nukutaan peput vastakkain :)

9/09/2009

Sunnuntain Synttärisankari

Istuu tässä: Pörri, 12 -vuotta :)

Viikonloppuna löydettiin tiemme puutarhalle.

Oli paljon kaikkea ja kivaa.


Näistä sanottiin, että nämä eivät ole syötäväksi. Ai, eivät vai ??

Onneksi meillä asuu nämä, jotka ovat erinomaisia todistamaan mahdottoman mahdolliseksi, kaiken syötäväksi ja göötin-pitävän-aidan/esteen göötin pitämättömäksi aidaksi/esteeksi.

Lopputulos on tämä. (Miksi minä edes yritän....)

Ja koska minähän en miteenkään helpolla opi/usko, niin laitoin meidän eteisin uusiksi:

Kiva. Tosin, kuva on eilis illalta, joten kun menen kotiin kuvasta todennäköisesti, ja tämä on suuri todennäköisyys, puuttuvat tyyny, kynttilä, koukut ja sateenvarjoa. Lipastosta on ehkä jäljellä laatikot. Ja kyllä, suljin eteisen oven, mutta tässä kohdassa palaa kuvan 6 kuvatekstiin :)
'
Että syksyisiä päiviä vietellen :)

8/25/2009

Orivedellä....

Kyllä, siellä käytiin ja sieltä tultiin pois. R oli meidän mukana :)
'
Ensimmäinen rata lähti suoralla: hyppy, rengas, puomi. Ja tämä siis oli täysin ja ihan suora. Minä, siis ihan minä itse, onnistuin ohjaamaan Pipsan puomin ohi. Siis täysin suoralla suoralla suoran puomin ohi. Ei koskaan ennen ja taas. Toisella radalla tehtiin sama virhe kuin omissa kisoissa: ohjaus keppien toiseen väliin. En siis ole oppinut viikossa mitään.
Tällä vauhdilla me ei saada niitä SM-nollia kasaan. Ja vaikka saataisiinkin, niin ei taideta viittiä sinne mennä porukkaa hauskuuttaan.
'
Ja ne piirin kisat on siis nyt viikonloppuna. Huoh......

8/19/2009

Syksyä ilmassa...

....aika kovasti jo. Aamut ovat kovin kirpakoita ja sumuisia. Tosin tälle aamua aurinko helli meitä lenkillä.
'
Pörri lopetti alkuviikosta radistina olemisen. Silmä ei ole ennallaan, liekö koskaan tulee olemaankaan. Onneksi on toinen, silmä siis ja kaksi syöksymakkaraa opastamassa kulkua :)
Pihla lopettelee juoksua. Meillä ehkä päästään nukkumaan lähiaikoina.
Pipsan kanssa kisataan. Viime viikonloppuna oltiin omissa JANKK kisoissa. Pari huono tulosta ja yksi hylkäys. Ensi viikonloppuna koitetaan kisaonnea Orivedellä ja kahden viikon päässä häämöttää piirimestaruus kisat.
,
Ai niin, kävästiin me rapujuhlissakin. Ravut tuijotti tuimasti takaisin, kun niitä purettiin osiin, jotta saataisiin jotakin suuhun. Hyvää oli.

8/05/2009

Loma oli ja meni

Loppu lomasta meni enimmäkseen yllä olevan kuvan mukaan.

Tosin kyllä me käytiin asuntomessuilla.

Muutama kiva idea tarttui messuilta kameraan: yllä ja alla.

Ja sitten vähän maakunta matkailtiin: kuva jostakin Nakkila-Humppila väliltä.

Joonas, kummipoika Oulusta, kävi meitä ilostuttamassa ihan loman viimeisinä päivinä :)

Joonaksen kanssa kävästiin myös Lintsillä. Kierrettiin kaikki alle 120cm laitteet ja pojat, olihan meillä hauskaa :) Aikuiset nynnyili ja söi vain jäätelöä.

Nyt meillä on kotona yksi juoksuinen, joka on ihan sekasin ja yksi radisti (tai avaruuskoira). Pörrin silmä on vaihteeksi ja taas ja edelleen rikki, mutta taas ja jälleen ja edelleen toipumaan päin.
Ja oltiinhan me viime lauantaina Pipsan kanssa kisaamassa: yksi hylkäys, yksi nolla n. 1,5 sekunnin ajan ylityksellä. Ei paha.
Alan valmistautumaan The käsivarsiin: Madonnaa siis tiedossa huomenna :)

7/17/2009

Loman väliaikatietoja

Loma aloitettiin Pariisista.

Ilma oli kuuma. Ranskan +21 astetta on täysin eri asia kuin Suomen +21. Ja jos lento on myöhässä reippaan tunnin, on se vielä ajassa ranskalaisen ajanlaskun mukaan. Mikään ei siis ollut muuttunut ja hyvä niin :)

Asuimme latinalaiskorttelien laitamalla, hotelissa nimeltä Villa Panthéon. Hotellissa oli meille uusi tuttavuus: pikkolo ja toooooodella innokas sellainen. Parasta oli kylpyammeen hana, siinä oli lämpömittari. Miten käytännöllistä.

Eiffel tornin juurelle saavuimme juuri ennen valojen sytyttämistä. Kuva yllä ennen valoja ja alla valojen kanssa.

Viime kerralla jätimme yöllisen Pariisin väliin, joten tällä kertaa otimme vahingon takaisin. Pariisi on melkein kauniinpi ja ystävällisempi kaupunki yöllä. Suosittelen. Ei muuta kuin viinipullo kainoloon ja sillalle istumaan. Viiniä voi ihan hyvin nauttia suoraan pullosta :) Meidän siltana toimi Pont des Arts.

Rankalaisten yliopistot ovat suorastaan innoittavia rakennuksia, vai mitä sanotte ?
Vapaus, Tasa-arvo, Veljeys. Näin lukee Oikeustieteen tiedekunnan oven päällä.

Kaunista.

Alla Panthéon. Kirkoksi rakennettu, nykyisin hautapaikka. Pantheóniin pääsy on korkein kunnianosoitus, joka edesmenneelle Ranskan kansalaiselle voidaan osoittaa. Siellä lepää Marie ja Pierre Curie, Victor Hugo, Voltaire jne. Se on myös aika hätkähdyttävä näky latinalaiskortteleissa: pienien, sokkeloisten katujen välistä näkyy tämä ylväs rakennus. Kuin se olisi tipahtanut taivaasta väärään paikkaan :)

Alla kuva paluumatkalta. Taidetaan mennä Tanskan yllä.

Ja jotta ei ihan unohdeta, että tämähän on koirabloki, alla tämän kesän rantamuotia. Lähdemme uimaan. Moikka :)

7/03/2009

Lomille lomps



Pippuririnsessat hiljenee hetkeksi lomailemaan.
Tavataan taas muutaman viikon päästä :)

6/30/2009

Vesihirmut jatkaa

Kiitos ihanan lämpimien iltojen, vietimme eilisenkin illan järvessä. Pörri tulee nakkien voimalla kahlaamaan, mutta uimaan hieno rouva ei ala.

Lehijärven ranta on kuin Nallikarissa, meren rannalla konsanaan. Hiekka pohja ja kahlaamaan pääsee pitkälle.

Lomaa odotetaan jo innolla. Lauantaina äiti tulee koiria hoitamaan ja sunnuntaina suunnataan kohti Pariisia. Siitä se loma alkaa :)

6/28/2009

Vesihiisi ja uimamaisteri

Talvella on tapahtunut jotakin maagista. Meille on ilmestynyt kaksi vesipetoa.
'
UIMAMAISTERI (uimamaisteri ei mennyt viime kesänä edes veteen, joten kuivanmaan harjoittelu on tehonnut)

VESIHIISI (uimamaisteria hieman hitaampi liikkeissään, mutta uimaliikkeitä on nähty tapahtuvan. Pysyy enimmäkseen paikallaan, keinuen aaltojen tahtiin)

Mainittakoon, että UIMAMAISTERIn ja VESIHIISIn päämatka on käsipohja.
'
Uimisen lisäksi kävästiin tänään Lappeenrannassa agi-kisoissa. Melkein oli tulla tuplanolla, mutta onneksi sain torjuttua sen mahdollisuuden.
- Eka rata: blokkasin Pipsaa sen verran okserilta, että okserin ylempi rima tippui, tuloksena 5 ratavirhettä ja aika alitettiin -3,37 sekunnilla.
- Toka rata: jätin Pipsan läntöön niin, että Pipsa ei nähnyt ensimmäistä estettä ollenkaan (tästä olen todella ylpeä)
- Kolmas rata: keppeille mennessä Pipsa vilkas yleisoon ja minä jäin katsomaan, että mitä se katsoo. No, me molemmat katsotaan, että mitä katsotaan ja unohdetaan suorittaa niitä keppejä. Vitonen siis kepeiltä ja katsomiseen meni 3,69 sekuntia yliaikaa. (Siellä yleisössä ei siis ollut mitään katsomisen aihetta )
'
Kaikki kolme rataa oli todella kivoja, paikka loistava (keinonurmi+hiekka) ja muutenkin mukavat kisat. Kannatti siis ajaa Lappeenrantaan. Mainittakoon vielä, että Pipsan suoritus oli mallikelpoista. Ja että me tavattiin uusi göötti: herra nimeltään Caru. Hän oli ihana :)

6/23/2009

Nyt se on aloitettu

Kaikki alkoi noin 2 viikkoa ja paljon skumppaa sitten. R oli meillä. R:n mukaan ilman tavoitteita ei tule tulosta (tai jotakin tuonne päin.... tai sitten ei ollenkaan tuonne päin. En muista.).
'
No, homman nimi on seuraava: Pipsan ja minäkin tähän kuulun, siis meidän, pitäs saada ens kesän SM-agi kisoihin nollat kasaan ja päästä vieläpä 20 parhaan joukkoon samaisissa kisoissa. Pipsahan on jo aika hyvä. Minä olen aika hidas. Tästä vedimme johtopäätöksen, että minun pitää alkaa juoksemaan. Luitte oikein. Hiki hatussa. Kuin kissa kuumalla katolla. Tuli persiin alla. Hippulat vinkuen. Ymmärsitte varmaan. Eilen oli eka kerta.
'
Se oli kamalaa. En edes saanut kunnolla nukuttua viime yönä. Kaiken tämän syynä on skumppa. Ei ne tyhmät teot, mutta nämä lupaukset. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Jokahan kaikki lautteukset tuli kirjoitettua........
'
Että jos ei musta vähään aikaan kuulu, olen metsässä, juoksemassa.

6/18/2009

Juhannus



PippuriRinsessat toivottaa Hauskaa, Aurinkoista ja Mansikalta maistuvaa Juhannusta :)
'
P.S kuva jälleen Sofialta saatu :)

6/17/2009

Pihlan

lonkka/kyynärnivelien lausunto tuli tänään: lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Ja kun sinttin etuvalotkin (silmät siis) ovat täysin puhtaat, niin hyvin meillä menee :)
'
'
Ja mikäs meillä, kun on kavereita ja kaikkea :)
Nämä I.H.A.N.A.T kuvat on kuvannut Sofia. Kiitos :)