2/14/2009

Agiliitoa Turussa

Oli meillä ainakin hauskaa :)
'
Ensimmäisen radan kolmas hyppy ja minä ohjaan Pipsan väärältä puolen hypylle. Tämä ei meitä lannistanut, vaan jatkettiin matkaa hurjalla vauhdilla pipo hulmuten. Eteen tuli radan puolen välin suora putki ja vauhtia ihan mijoona lasissa. Pipsalla vain vähän enemmän. Tuloksena törmäys, poks. Minä siis leikkaan juuri putkesta ulos tulevan Pipsan päälle ja rähmälleenhän siinä mentiin. Nauratti ihan pirusti. Ei loukkaantumisia. Ensimmäinen hylkäys.
'
Toiselle radalle ei päästy, koska harjoiteltiin lähdössä pysymistä. Pipsa siis varasti hypäten ekan hypyn ja minä käskin Pipsan takaisin istumaan (tässä meni paaaaaaljon aikaa). Pipsa kun viimein rauhoittui istumaan, minä tein pienen lenkin radalla ja palkkasin Pipsan hienosta paikallaan pysymisestä. Koska aikaa olimme jo niin paljon käyttäneet, poistuimme taka vasemmalle. Toinen hylkäys.
'
Viimeinen rata. Olin päättänyt, että vaikka läpi harmaan kiven, Pipsa pysyy lähdössä. Ja niin Pipsa pysyi. Minulla meni tästä niin pasmat sekaisin, että en muistanut mitä piti tehdä. Pipsa teki hienoa työtä radalla, minä vain en muistanut rataa. Joten sooloiltiin. Kolmas hylkäys.
'
Mikä hienointa, minua ei harmita, meillä oli kivaa, en hermostunut, joten Pipsakaan ei hermostunut. Kuumana Pipsa kävi, mutta ajoittain sain Pipsan korvien värin jopa vaalenpunaiseksi pinkin sijasta. Kummasti se vaan auttaa, kun itse pytyy hyvällä mielellä.
'
P.S Pihla ja Pörri oli tusristina matkassa. Pihla sai uuden, ikioman takin ja lelun, koska se ihan itse sen valitse.
P.P.S Kivaa Ystävänpäivää
P.P.P.S Miten juokseminen voi olla joskus niiiiiin vaikeaa. Minä juoksin ja juoksin ja juoksin vielä vähän enemmän, mutta liikettä eteenpäin ei tapahtunut.....

2 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää !1
    Laitoin sulle meiliä, muuttei ole tullu vastausta ku kerran ?
    Sitä viimeisintä vielä odotan :o

    Maikku

    VastaaPoista
  2. :-) Äitinsä tyttö. "Olin päättänyt, että vaikka läpi harmaan kiven, Pipsa pysyy lähdössä. Ja niin Pipsa pysyi. Minulla meni tästä niin pasmat sekaisin, että en muistanut mitä piti tehdä. " Mullekin on käynyt useasti juuri noin. Siis sen äiteen kanssa.

    Kuvia siitä Pihlan takista?

    VastaaPoista