6/05/2010
Aamiainen ihan pihalla
6/04/2010
Valojen uudistamista
Ennen.
Viikko sitten viikonloppuna kävästiin kisaamassa Pipsan kanssa Nokialla 3 agility starttia. Ekalla radalla sain Pipsalta hampaat käteen ja persuksiin -> hylkäys. Toiselta radalta sitten otettiinkin nolla muutaman apua -huudon kera. Sijoitus oli 3. (Kisaajiakin taisi olla melkein 50, joten siihen nähden ihan hieno sijoitus. Ei me ehkä niin hitaita ollakaan). Viimeinen rata hyllytettiin toiseksi viimeisellä esteellä.
Huomenna jatketaan pihan kimpussa :)
5/04/2010
SintinTintti täytti 2 -v
4/28/2010
Agility viikonloppu
Viikonloppu vietettiin agilityn parissa. Lauantaina olin ratahenkilönä omissa kisoissa ja sunnuntaina korkattiin Pipsan kanssa kesän kisaputki auki. Mukana meitä oli kannustamassa Pekka, Pihla ja Pörri. Koko perhe siis agilityn parissa.
A-radan minä mokasin kepeillä ja B-radalla en tehnyt välissävetoa loppuun asti, niin Pipsa hyppäsi hypyn väärinpäin. Tuloksilla ei siis voida kovin kehua....
B-rata
A-rata
4/16/2010
Keittiö
Ruokailutila.
Yläkerran kaikki lamput (lukuunottamatta apukeittiötä) on vanhoja koulun lamppuja, eli tulevat samalta vuosikymmeneltä kuin itse vanha osa taloakin. Seinällä olevat taulut on ostettu talon myyneeltä perheeltä: perheen äiti on taiteilija ja taulut siis hänen tekemiä.
Keittiöön ei kovin paljoa remonttia tehty. Jääkaappi/pakastimen yläpuolelle laitettiin peitelevy.
Samoin astianpesukoneen päälle tehtiin peitelvy. Myös hana ja liesituuletin vaihdettiin.
Kaappien rungot ovat uusia, ovet vanhaa.
4/11/2010
Pieni ääni sivusta
4/10/2010
Aula ja vierasmakkari
Aulaan tehtiin varmaan suurin työ. Panelin yläpuolelta poistettiin sininen, todella ruma tapetti. Tapetti lähti puolen postimerkin kokoisina paloina ja sitä poistettiin kaksi vuorokautta äitin ja anopin avustuksella. Itku olisi päässyt ilman apua.
Portaikon seinällä on vanhan, 40 -luvulta peräisin oleva seinämaalaus. Sen ehdottomasti säästämme. Maalauksen ovat tehneet kaksi alkuperäistä miesasukasta, jotka pullon kallistelun lomassa ovat taiteilleet.
Eteisen sama sininen väristys jatkuu aulan vaatekaapin ovissa.
Vierasmakkarista poistimme vaaleanpunaisen tapetin. Vierasmmakkari sijaitsee asunnon alkuperäisellä, vanhalla puolella.

Vierasmakkariin teimme myös muutaman listoituksen. Osa suoremmalla ja osa vinommalla lopputuloksella :)





















